Skip to content

Hetki hiljaisuudelle

Viikko laskettuun aikaan ja sen kyllä huomaa. Yöt ovat katkonaisia, kipuja riittää lähes jokaiselle ruumiinosalle ja mieliala on maassa. Kotityöt eivät suju niin sutjakkaasti kuin aiemmin, sillä liikkuminen on hidasta ja suuremmat liikeradat vaativat suunnittelua. Vatsakin on jatkuvasti tiellä.

Olen toista kertaa raskaana ja silti tämä kaikki osasi yllättää. Tietysti ensimmäinen raskaus oli loppuajasta varsin poikkeava nykyiseen verrattuna, sillä vietin siitä viimeiset kolme viikkoa sairaalassa. Mutta toinen raskaus on ollut joka tapauksessa kaikin puolin raskaampi, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sanonta siitä, ettei ole kahta samanlaista raskautta, tuntuu pätevän.

Ihmiset ympärillä kehottavat levähtämään ja nauttimaan viimeisistä päivistä. Se on kuitenkin näin toisen raskauden kohdalla vaikeaa, sillä kotona hyörii aktiivinen 2,5-vuotias, joka vaatii huomiota. Kun oma kroppa ei jaksa pysyä mukana edes tavallisissa kotiaskareissa, saati pienen lapsen vauhdikkaassa menossa, mieliala ei ole mitä parhain. Sohvalla löhötessä tuntuu, että olen sekä maailman huonoin äiti että vaimo.

Joskus tuntuu epäreilulta, että naisen harteille lykätään lähes kaikki se fyysinen taakka, mitä lisääntymiseen vaaditaan. Nainen kantaa vauvaa noin 40 viikkoa ja ottaa vartalollaan vastaan kaiken mitä raskaus tuo tullessaan. Synnytyksen jälkeen vartalo on rikki ja toipumiseen menee aikaa, riippuen siitä millainen synnytys on takana. Imetys on myös luonnollisesti naisen vastuulla.

Mies voi valita, millaisen roolin hän ottaa tässä kaikessa. On miehiä, jotka etääntyvät. Mutta on myös miehiä, jotka yrittävät tehdä kaikkensa, mitä sivusta seuraajan roolissa voi tehdä.

Minulla on käynyt tuuri, että oma mieheni kuuluu tähän jälkimmäiseen ryhmään. Vaikka hän on täysipäiväisesti töissä, hän antaa omalla vapaa-ajallaan minulle mahdollisuuden levähtää. Hän jaksaa muistuttaa minua siitä, kuinka kaunis olen, vaikka itse tunnen itseni romuläjäksi. Hän saattaa tyhjentää astianpesukoneen ja täyttää sen, ilman että käsken. Hän siis uhraa omaa aikaansa siihen, että minulla olisi parempi olla.

Kotiäitinä olemisessa vaikeinta on se, että tavallaan teet töitä kotona. Koti saattaa alkaa tuntua ahdistavalta paikalta kun siellä viettää jatkuvasti aikaansa, varsinkin kun juttukaverina on suurimman osan päivästä lapsi, joka ei ymmärrä edes kelloa. Vaikka mies töistä tullessaan ottaa hoitovastuun lapsesta, voi rentoutuminen olla vaikeaa. Olet silti läsnä ja kuulemassa jokaisen pienenkin kitinän. Aina voi tietysti lähteä jonnekin, mutta mitä jos haluaisikin rentoutua kotona lähtemättä aina jonnekin? Se onkin kinkkisempi tilanne.

Itse olen huomannut, etten tarvitse paljoa.

Vietin taas yhtä, mahtavaa lauantaita. Mies nousi tyttären kanssa ja jätti minut vielä torkkumaan sänkyyn. Muutaman tunnin päästä tyttö tuli herättelemään minua ja kertomaan, mitä kaikkea he aikoivat isän kanssa tänään tehdä. Hetken hulina oli pian ohi kun ulko-ovi kävi ja tämä parivaljakko painui ulos touhumaan, minun jäädessä kuuntelemaan hiljaista taloa.

Valmistin itselleni aamiaisen ajatuksen kanssa. Kreikkalaista jogurttia, mysliä, banaania, tuoremehua ja teetä. Istahdin keittiönpöydän ääreen, laitoin musiikkia soimaan ja tuijottelin ikkunasta avautuvaa lumista maisemaa ajatuksissani. Minulla ei ollut kiire mihinkään. Aamiaisen jälkeen voisin tehdä ihan mitä vain haluaisin. Lukea, pelata, katsoa televisiota, mitä ikinä haluaisin. Muutaman tunnin päästä he palasivat takaisin, mutta olin saanut jo oman pienen hetkeni päivästä.

Hetken hiljaisuuden jälkeen, elämän äänet kuulostavat taas aivan erilaiselta.

Kategoria: Perhe

Jätä kommentti:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *