Skip to content

helmikuu 2016

Sofi Oksanen, Norma

Olin lukiossa, kun törmäsin ensimmäistä kertaa Sofi Oksasen kirjoihin. Vietin silloin paljon aikaa kirjastossa ja huomioni kiinnittyi hyllyllä esillä olevaan kirjaan. Kirjan kansi oli pirteä vaaleanpunainen ja siinä oli kaksi kättä, jotka oli sidottu yhteen langalla. Kirja oli Baby Jane, Sofi Oksasen toinen romaani. Kirja ei kuitenkaan tarttunut mukaani, sillä olin etsimässä sillä hetkellä jotain muuta luettavaa. Kannen kuva jäi kuitenkin kummittelemaan mieleeni. Pian huomasin, että kyseiseltä kirjailijalta oli toinenkin…

Lue lisää >>Sofi Oksanen, Norma

Kaksi synnytystä, kaksi kokemusta

Perheessämme on alkanut uusi aikakausi, sillä torstaina 4.2. meille syntyi pienisuuri poika. Vauvantuoksu on valloittanut kotimme ja rätit ovat löytäneet paikkansa sohvien käsinojilta. Silmäpussit kasvavat ja univelkaa kerääntyy, jokaisen perheenjäsenen etsiessä osaansa tässä uudessa elämäntilanteessa. Minulla on takanani nyt kaksi synnytystä, joista kumpikin on ollut aivan erilainen. Nyt ymmärrän, mitä synnytys parhaimmillaan voi olla. Ensimmäinen synnytykseni käynnistettiin jo raskausviikolla 38+0, mutta se ei käynnistynytkään yrityksistä huolimatta. Kolme viikkoa makasin välillä…

Lue lisää >>Kaksi synnytystä, kaksi kokemusta