Skip to content

Raskaus jättää jälkensä

Raskaudessa keho on se, mikä kiinnittää eniten ulkopuolisten huomion. Julkisilla paikoilla pyöreä vatsa on melkoinen katseennaulitsija ja joskus ihmiset tulevat häikäilemättömästi koskettelemaan vatsaa. Oli kyseessä sitten tuttu tai tuntematon ihminen. Joillekin tämä voi olla ihan okei, mutta jos nainen on epävarma itsestään, ei koskettelu tunnu välttämättä mukavalta. Kulttuurissamme on muutenkin tapana pitää fyysistä etäisyyttä ja yhtäkkiä nämä raja-aidat kaatuvat kun kohdataan raskaana oleva nainen.

Ulkonäkökeskeinen maailmankuva ei anna anteeksi edes raskautta. Vaikka pyöristyvää vatsaa pidetään useimmiten kauniina, huomio kiinnittyy myös naiseen vatsan ympäriltä. Ulkopuoliset tarkkailevat, kuinka paljon kiloja kertyy raskauden aikana ja kun synnytys on ohi, aletaan seurata palautumista. Lehtien otsikot kertovat tarinoita supernaisista, jotka ovat heti synnytyksen jälkeen vetäneet jumppahousut jalkaan ja kisaa käydään, kuka karistaa kilot lyhimmässä ajassa. Toki raskausajan jälkeen voi liikuntakärpänen puraista muutenkin, mutta ulkonäön kannalta katsottuna huomio kiinnittyy yleensä vain ja ainoastaan raskauskiloihin. Raskauskilojen lisäksi raskaus jättää toki jälkensä vartaloon myös esimerkiksi raskausarpien ja löysän ihon muodossa. Näitä on vaikeampi jumppaamalla saada katoamaan.

Ensimmäisen synnytyksen jälkeen minut yllätti se, kuinka kauan keho tarvitsi aikaa palautumiselle. Valtava raskausmaha ei hetkessä supistunutkaan entiselleen kun vauva oli ulkona. Sen sijaan mukana kulki pyöreä kuvun jälkeen rypistynyt perunasäkki. Olin ehkä ollut juuri näiden julkisuuskuvien uhri ja mielikuva synnytyksen jälkeisestä ajasta oli täysin erilainen kuin mitä se todellisuudessa oli. Vaikka keho ei olisikaan ottanut synnytyksessä kovinkaan suurta iskua, jo pelkkä jälkivuoto pitää liikuntahimot hetkeksi aisoissa. Tai ehkä joku ei pidä sitäkään niin suurena esteenä.

Raskausajan oppaissa on nykyään omat osionsa keholle ja sitä koskeville muutoksille. Oppaissa ei keskitytä pelkästään fyysisiin asioihin, vaan myös henkiseen puoleen: Miten hyväksyä oman kehon muuttuminen. Nykypäivänä huomioon otetaan tietysti myös kumppanin puoli. Kumppanin näkökulmasta aihetta lähestytään usein siten, että pyrkimyksenä on saada tuleva äiti tuntemaan itsensä viehättäväksi muutoksista huolimatta. Joillekin nämä asiat saattavat tuntua itsestään selviltä, mutta jotkut tarvitsevat oppaista tämän kaltaista tukea omaan raskausaikaansa.

Itse en ole ollut koskaan itsevarma omasta vartalostani. Ehkä juuri tämä oli syynä siihen, että en ensimmäisessä raskaudessa kokenut kehoni muutoksia mitenkään erityisen häiritsevinä. Olin enemmänkin ylpeä siitä, että kehoni kantoi elämää ja korostin mielelläni pyöristyvää vatsaani. Raskausarvet eivät häirinneet ulkonäöllisistä syistä, ne vain kutisivat häiritsevästi. Olin sinut kehoni kanssa alusta loppuun saakkaa.

Sen sijaan toisessa raskaudessa yllätyin siitä, kuinka ristiriitaiset tunteet raskaus minulle toi. Vatsa pyöristyi todella nopeasti jo ennen 12 raskausviikon riskirajan ylittymistä, eikä pyöristyminen ollut samankaltaista kuin ensimmäisessä raskaudessa. Näytin enemmänkin siltä, että olisin syönyt todella tuhdin lounaan ja se sai minut tuntemaan itseni todella epävarmaksi. Varsinkaan kun en halunnut kertoa raskausuutista kaikille vielä siinä vaiheessa.

Raskauden edetessä huomasin, että vatsa oli valtavan suuri verrattuna edelliseen raskauteeni. Se toi lisää epävarmuutta olemukseeni. Tunsin itseni todella isoksi ja kömpelöksi, vaikka raskauskiloja ei kertynyt koko raskauden aikana kuin kaksi. Minä siis laihduin raskauteni aikana, sillä vauva painoi enemmän kuin nämä kaksi raskauskiloa. Silti olo oli jättiläismäinen.

Hiljalleen opin hyväksymään asian, sillä jokainen raskaus on erilainen. Olen nähnyt monenlaisia vauvamahoja ja jokainen niistä on ollut erilainen, aivan kuten kantajansakin. Enemmän murhetta aiheutti fyysinen kunto, sillä vauva painoi niin kovasti lantiotani että varsinkin loppuraskaudesta kävely oli todella tuskallista. Viimeiset viikot olin kirjaimellisesti sohvan vankina. Siinä vaiheessa ei paljoa kiinnostanut oma ulkonäkö. Olisin halunnut vain voida paremmin, nukkua yöni ilman kipuja ja kolotuksia.

Siitä huolimatta, että vartalossani näkyvät kahden raskauden jäljet, olen hieman itsevarmempi vartalostani kuin aiemmin. Olen äiti ja se näkyy minusta. Raskaudet toivat keholleni tarkoituksen ja se on tehnyt minusta tyytyväisemmän. Vaikka voisin poistaa esim. raskausarpeni, muuttaisiko se itsetuntoni paremmaksi? Tekisikö se minusta kokonaisemman? En usko, sillä suhtautuminen omaan vartaloon lähtee pään sisältä. Minulle raskaudet ovat antaneet eväitä armollisuuteen itseäni kohtaan. Bikinimalliksi minusta ei koskaan ole (tai ehkä arpiseksi sellaiseksi), mutta äitiyttä minulta ei voida koskaan viedä pois.

Kategoria: Minä Perhe

Jätä kommentti:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *