Skip to content

Arjen pyörteissä

On aivan liian kauan siitä kun viimeksi olen kirjoittanut blogia. Olen hukkunut arjen pyörtäisiin niin totaallisesti, että blogi on väistämättä jäänyt taka-alalle, vaikka en olisi halunnut sitä sinne jättää. Olen kuitenkin vain ihminen, enkä kykene luomaan itselleni tyhjästä lisää tunteja vuorokauteen, vaikka niitä kipeästi tarvitsisinkin.

Ajattelin nyt kuitenkin valottaa hieman arkeani ja näyttää teille, millaisesta pyörremyrskystä on kyse.

Heräämme koko perhe aamulla kuudelta. Mies vaihtaa lapsille vaatteet ja he lähtevät heti liikenteeseen. Mies vie lapset hoitoon ja menee itse töihin. Minä jään vielä hetkeksi yksin kotiin, mutta lähden aika nopeasti itsekin matkaan, sillä olen mieluummin liian ajoissa kuin liian myöhässä. Varsinkin näin talvella pitää jättää varaa kaikenlaisille yllätyksille, mitä matkan varrella voi tapahtua. Huono sää hidastaa matkantekoa, mutta täytyy silti kehua hieman, että kertaakaan en ole vielä myöhästynyt. Siksi siis liian ajoissa eikä liian myöhään.

Olen kuullut monelta päivittelyjä siitä, kuinka jatkuva ajaminen mahtaa olla raskasta. Onhan se, mutta on siinä hyvätkin puolensa. Joka aamu saan herätellä ajatuksiani kuuntelemalla musiikkia koko 1,5 tunnin ajomatkan ja kotimatkalla taas niputtaa saman ajan yhteen ajatuksia, joita on päivän aikana kerääntynyt.

Tänä keväänä lukujärjestykseni on suhteellisen helppo. Kuljen yliopistolla vain tiistaista torstaihin, jatkossa vain tiistaisin ja torstaisin. Minulla ei ole kuin korkeintaan kaksi luentoa päivässä ja käyn osan kursseista etänä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hommia riittäisi. Niitä riittää paljon enemmän, mitä vähemmän olet paikalla fyysisesti. Sen lisäksi minulla on muutamia ryhmätöitä, jotka vaativat kirjallisen työn lisäksi organisointia ja sosialisointia.

Ne päivät, jolloin en ole yliopistolla, eivät kuitenkaan ole vapaapäiviä. Ne tarkoittavat sitä, että herättyäni siirryn makuuhuoneesta olohuoneeseen ja avaa läppärini. Kirjojakin on vino pino luettavana. Hommia riittää koko päiväksi, kunnes muut tulevat kotiin.

Iltapäivällä kun tulen yliopistolta kotiin tai vaihtoehtoisesti lopetan opiskelun kotona, syömme koko perhe yhdessä. Toki tämä ei aina onnistu, jos päivät venyvät pitkiksi tai tulee muita poikkeuksia, mutta tämä on pyrkimyksemme. Ruokapöytä on paikka, johon istutaan yhdessä hetkeksi rauhoittumaan.

Ilta menee yhdessä oleskellessa. Paljon ei jää yleensä aikaa yhdessä olemiselle, koska pian alkaa iltahulinat ja sitten onkin lasten aika mennä jo nukkumaan. Aikainen herätys tarkoittaa aikaista nukkumaanmenoaikaa.

Kun lapset menevät nukkumaan, saamme hetken olla miehen kanssa kaksistaan. Se tarkoittaa yleensä sitä, että löhöämme sohvalle ja juttelemme. Yksinkertaista, mutta sitäkin tärkeämpää.

Koska arki on kiireistä, olemme ottaneet käytännöksi ns. perhelauantain. Se tarkoittaa sitä, että lauantaisin tehdään aina jotain kivaa yhdessä, koko perheen voimin ja kun päivä sovittu etukäteen, ei tule sovittua mitään ylimääräistä sille päivälle. Yleensä tyttäremme saa toivoa jotain aktiviteettia ja sen mukaan sitten mennään, pienin kun ei vielä osaa mielipidettään ilmaista.

Viime aikoina opiskeluhommia on riittänyt myös viikonlopuille ja käytännössä kaikki oma-aikani menee opiskeluun. Eikä sitä ole helpottanut se, että koko perhettä on ravistellut flunssa-aalto. Yhtenä etäpäivän aamuna istuin läppärini ääressä ja tuijotin epätoivoisesti tehtävälistaani, joka ei ollut lyhentynyt lainkaan. Silloin tuntui, että kaikki hajoaa käsiin. En osannut enää tarttua työhön, vaan paniikinomaisesti tein palan sieltä ja täältä, osaamatta enää ajatella mitään. Voisin kirjoittaa stressistä vaikka ihan oman tekstinsä.

Mutta tästäkin epätoivon hetkestä selvisin. Lopulta sain kaiken takaisin hallintaan, niin hyvin kuin se oli mahdollista. Yritän ajatella, että kaikki tämä työ vie minua eteenpäin. Toivottavasti tämä kaikki palkitsee lopulta.

Toivottavasti tämä valoittaa hieman sitä, miksi blogi on todella jäänyt huonolle pidolle viime aikoina. Tänään sain vihdoin mahdollisuuden kirjoittaa, sillä tentti toi ylimääräistä aikaa päivääni ja päätin käyttää sen nyt blogin hyväksi. Toivotaan, että pääsen kirjoittelemaan pian lisää!

Kategoria: Minä Perhe

Jätä kommentti:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *