Skip to content

Ajatuksia syksystä

Kävimme tänään lasten kanssa kävelyllä. Luulin ensin, että ulkona olisi kylmä, joten pukeuduin kaiken varalta huppariin. Auringon paistaessa puolet lenkistä selkääni, tajusin ylipukeutuneeni. Eikä asiaa auttanut se, että lapset päättivät tunkea itsensä sylikkäin rattaiden kyytiin. Siinä sitten ylämäkeen rattaita työntäessä kiitin itseäni siitä, että raahasin vesipulloa jatkuvasti mukanani.

Kävelylenkki ei onneksi ollut pelkkää hikeä ja tuskaa. Tyttären kanssa innostuimme keskustelemaan puista ja minä hullaannuin mieleni sopukoissa metsän tuoksusta, joka toi mieleeni lapsuuden. Syksy teki tuloaan, vaikka aurinko lämmittikin yhä.

Ajatus kesän loppumisesta ja syksyn tulosta on tänä vuonna ahdistanut tavallista enemmän. Se on outoa, koska olen opiskellut koko kesän ja en ole oikeastaan viettänyt tavallista kesälomaa. Toisaalta syy voi olla juurikin siinä: Kun on painanut yhteen putkeen hommia koko kevään ja kesän, alkaa voimat syksyn tullessa olla jo vähissä. Juuri nyt kun niitä tarvittaisiin, sillä uusi työrupeama odottaa jo. Pelottaa, että väsymys vie minut mennessään.

Mieltä on painanut maahan myös opintojeni kanssa taistelu. Kurssit, jotka olin suunnitellut käyväni syksyllä, järjestetäänkin vasta keväällä. Se tarkoittaa sitä, että keväästä tulee melkoista hulinaa. Syksyksikin riittää hommaa, mutta ei siinä määrin, mihin olin varautunut. Toisaalta tämä taas auttaa jaksamaan enemmän.

Aloin pohtia syksyä ja siihen liittyvää ahdistustani. Yritin miettiä, millä syksyn tulosta saisi siedettävämmän ja millä voisin huijata mieleni näkemään syksyn mukavana asiana? Näitä asioita nousi mieleeni:

1. Nauti pimeydestä

Pimeys voi tuntua masentavalta, joten pimeys tarvitsee ystäväkseen valoa. Kävin läpi kynttilävarastojani ja totesin, että minulla on hyvät aseet pimeyttä vastaan: Tuoksukynttilöitä, kelluvia kynttilöitä, tavallisia lämpökynttilöitä… Jos nämä käy tylsäksi, löytyy kaapista myös väriä vaihtava tuoksukynttilä ja jättimäinen marmorikynttilä. Sitä paitsi, kaikki näyttää kauniimmalta kynttilänvalossa.

2. Kesytä kylmyys

Entäs sitten se kylmyys, joka pureutuu sieluun saakka? Ensimmäinen lohtuni tähän asiaan oli takka! Kuinka ihanaa onkaan käpertyä takkatulen äärelle höyryävän teekupin kanssa. Mikä estäisi levittämästä vilttiä olohuoneen lattialle ja pitämästä syyspiknikiä takkatulen loimussa?

Mitä kodin ulkopuoliseen elämään tulee, vaatekerroksia täytyy lisätä ja toivoa, että auto on lämmin aamulla. Vaatteiden suhteen olen sitkas ja sovellan kesävaatteitani syyskäyttöön esimerkiksi paksummilla legginsseillä tai neuletakeilla. Näin ollen koko kesävaatetusta ei tarvitse haudata kaapin perälle odottamaan parempia päiviään.

3. Sielun ruoka

Kesä on tapahtumien kulta-aikaa ja olen joskus kuullut sanottavan, että Suomi on festareiden luvattu maa. Tapahtumia siis riittää niin paljon, että on enemmänkin vaikeuksia päättää, mihin niistä ehtisi osallistumaan. Jo ulkona oleskelu sellaisenaankin tuntuu antavan paljon enemmän kesäisin kuin muina vuodenaikoina. Ehkä juuri siksi, kun kesä (ja aurinko) on niin harvinaista herkkua.

Olen siitä onnekas, että kalenterini on täyttynyt syksyksi kuin itsestään. Talvea kohden tapahtumien määrä vain lisääntyy, sillä pelkästään marraskuulle olen onnistunut järjestämään itselleni lähes joka viikolle jotain säpinää. Tai no, livemusiikkia. Lokakuussa sen sijaan tie vie Helsinkiin katsomaan Cirque du Soleilia. Näiden tapahtumien tiedostaminen ja odottaminen auttaa tarpomaan eteenpäin väsyttävässä arjessa. Ne ovat pieniä pysähdyksiä, hengähdystaukoja, jotka ruokkivat sielua ja auttavat taas jaksamaan eteenpäin.

4. Ihmiset

Tähän voisin tehdä pienen pohjustuksen kertomalla alkuperäisistä kesäsuunnitelmistani.

Kun kesä teki tuloaan, olin aivan varma, että tuleva kesä oli elämäni surkein. Juhannuksena kökötin mökkimme terassilla ja mereltä puhaltava kylmä viima tunki läpi vaatteiden. Ainoat hellepäivät olivat olleet ne päivät, jolloin olin istunut kesäluennollani luentosalissa, jossa ei ollut edes ikkunoita. Edes kurja sää ei ollut niin masentavaa kuin kesäsuunnitelmani. Niitä ei nimittäin ollut lainkaan. Niinpä ajattelin, että käyttäisin kesäni siihen, että tapaisin ystäviäni. Niitä, joita olin laiminlyönyt jo ihan liikaa kevätkiireissäni.

Ei mennyt niin kuin Strömsössä. Kuten kesän luonteeseen kuuluu, kaikilla oli omat menonsa ja yhteisen ajan löytäminen oli vaikeaa. Kalenteriinikin oli yhtäkkiä ilmestynyt vaikka minkälaista säpinää: Oli reissuja, juhlia ja pääsin jopa kaksille eri festareillekin. Elämäni surkeimmasta kesästä ei tullut ehkä sitä elämäni kesää, mutta oikein kelvollinen alkuperäiset suunnitelmat (tai niiden puute) huomioiden.

Syksy, arkikiireestä huolimatta, onkin oivaa aikaa kerääntyä yhteen. Jos saisin syksyltä täydellisen illan, siihen kuuluisi kevyt humala, hyvää seuraa, musiikkia ja keskustelua. Hyvä seura voisi koostua niin lähimmistä ystävistä kuin uudemmistakin tuttavuuksista, sillä molempien kanssa on ne omat hyvät puolensa. Viime aikoina olen yllättäen käynyt parhaimmat keskustelut sellaisten ihmisten kanssa, joita en tunne kovinkaan hyvin. Ehkä se on se tunne siitä, että lähentyy jonkun kanssa.

 

Näillä eväillä mennään siis kohti syksyä ja yritetään taltuttaa mieltä kalvava ahdistus. Uskaltaisiko toivoa, että syksyni olisi yhtä onnekas kuin kesäni?

 

 

Jaa:Tweet about this on TwitterShare on FacebookGoogle+

Kategoria: Minä

Jätä kommentti:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *