Skip to content

Nurkkakivi

Olen aiemmin kirjoittanut siitä, kuinka elämä koostuu pienistä paloista, jotka liimautuvat yhteen suuremmaksi kokonaisuudeksi. Juuri kun totut tähän kokonaisuuteen, palat alkavat liikkua tai muuttua. Yhtäkkiä kaikki onkin taas toisin.

Tämä ajatus on tullut takaisin mieleeni, sillä elämä on ollut taas melkoisessa myllytyksessä. Haluan nyt purkaa tätä tilannetta taas uudella vertauskuvalla.

Jokaisella meistä on oma elämänsä. Yhteistä meille kaikille on, että jokaisella meistä on oman elämämme nurkkakivet. Nämä nurkkakivet kannattelevat taloa, sinua. Vaikka talo saattaa muuttua sisäisesti ja ulkoisesti, nurkkakivet pysyvät paikoillaan. Ne ovat ikuisia. Tai ainakin niitä saattaa erehtyä luulemaan ikuisiksi.

Minullakin on elämässäni asioita, joita ajattelen elämäni nurkkakiviksi. Asioita, jotka pysyvät paikoillaan läpi elämän. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että yhteen nurkkakiveen oli tullut halkeama. Se huolestutti minua, mutta silti jaksoin uskoa, että kivi vielä kestäisi. Sehän oli ikuinen!

Eräänä päivänä yksi taloni nurkka romahti. En ollut osannut odottaa sitä. Kuten me kaikki tiedämme, nämä asiat eivät tule yksin ja niin myös muutama seinä kaatui aivan yllättäen. Yhtäkkiä rauhallinen elämä oli pelkkää kaaosta. 

Joka päivä ajatukseni vievät siihen huoneeseen, joka romahti nurkkakiven pettäessä. Se huone on minulle tärkeä ja se pitää sisällään paljon rakkaita muistoja. Haluan uskoa, että huone tulisi vielä kuntoon, mutta nurkkakiven puuttuessa se tuntuu mahdottomalta. Kerta toisensa jälkeen suljen oven perässäni, mutta palaan sen raunioille aina uudestaan. Se näky repii sydämeni kappaleiksi.

Kaatuneille seinille en voi tehdä mitään. Ne ovat asioita, jotka ovat vaikuttaneet minuun toisen ihmisen kautta. Se on ketjureaktio, jossa toisen ihmisen epäonni saa myös minun taloni rapistumaan.

Kaiken tämän surun keskellä olen kuitenkin huomannut talossani uusia huoneita, jotka ovat puhtaita ja raikkaita. Ne ovat jotain, mihin silmäni eivät ole vielä tottuneet, mutta pidän niistä. Haluaisin niistä tulevan kiinteä osa taloani, mutta minun täytyy vielä varmistua siitä, että niiden lattiat kantavat. On vaikeaa luottaa, kun on nähnyt nurkkakiviensäkin hajoavan.

Olen yrittänyt pitää myös unelmistani kiinni ja kuvitella, millainen taloni olisi vuosien päästä. Se auttaa minua jaksamaan ja pitämään kädessäni pensseliä, jolla maalaan seinilleni uutta tarinaa. 

Nurkkakiven murtuminen opetti minulle kuitenkin yhden asian: Mikään ei ole ikuista. 

 

Kategoria: Minä

Jätä kommentti:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *