Skip to content

Metsän ja meren tuoksua

Kesä on ollut omituinen. Yleensä ollaan totuttu siihen, että kesän lämpimistä päivistä täytyy nauttia täysillä, koska niitä on niin vähän. Usein kesällä saattaa myös sataa paljon, jolloin aurinkoisia ja lämpimiä päiviä osaa arvostaa entisestään. Nyt kesä oli kuitenkin todella lämmin ja vähäsateinen.

Hiostavat lämmöt jakavat ihmiset kahteen leiriin: On niitä, jotka nauttivat täysin rinnoin kuumuudesta ja niitä, jotka taas eivät tunne oloaan hyväksi kuumassa. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen leiriin ja siinä on yksi syy, miksi blogikin on ollut hiljaisena.

Koko helleputken on tuntunut siltä kuin olisi ollut kuumeessa: Ruoka ei ole maistunut ja mitään ei ole jaksanut tehdä. Kauhea hiki koko ajan ja olo on epämiellyttävä. Aloitin kesän alussa projektin, jossa nikkaroin puulavoista puutarhakalusteet. Alun alkaen tavoitteena oli saada kalusteet valmiiksi kesäkuun lopulla, mutta helteen takia työ oli todella hidasta. Lopulta sain kalusteet valmiiksi vasta tällä viikolla.

Nyt kun ilma on hieman viilentynyt ja syksy tuloillaan, tuntuu taas siltä, että on jollain tavoin takaisin elävien kirjoissa. En aio kuitenkaan kirjoittaa mitään hellevalitusta, vaan puhua suhteestani luontoon.

Olin lapsena energinen tapaus. Rakastin liikkumista ja minulla oli tapana juosta joka paikkaan, oli kyseessä sitten koulu tai ystävän koti. Paras paikka purkaa tätä energiaa oli metsä ja varsinkin se metsä, joka alkoi lapsuudenkotini takapihalta. Tuo metsä oli meidän leikkipuistomme.

Metsässä oli puro, jonka yli tein paksusta lankusta sillan. Tuo silta on muutenkin vieläkin paikoillaan, tosin se on varmasti jo niin laho, ettei kestä enää mitään. Puron toisella puolella oli heinikkoa, jonka jälkeen alkoi tiheämpi metsä ja mustikkamaat.

 

 

Metsässä oli kaikkea, mitä voisi toivoa. Ystävien kanssa saattoi tehdä majan ja kisailla purossa pienillä puulastuista tehdyillä veneillä. Kerran yhden ystäväni kanssa teimme eväät ja lähdimme selvittämään, mitä puron yläjuoksulta löytyy.

Metsässä pystyi myös rauhoittumaan yksin. Joskus tamppasin heinikon pieneltä alueelta maahan ja asetuin sinne makoilemaan. Joskus taas asetuin suuren kiven päälle tai kuusen juurelle kuuntelemaan tuulta. Metsä oli turvapaikka.

 

 

Luontosuhteeni ei kuitenkaan rajoittunut takapihan metsään. Toinen mummolani oli paikka, jossa ei ollut lainkaan televisiota ja ainoa kosketus ulkomaailmaan oli radiossa, joka laitettiin päälle vain uutisten ajaksi. Mummolassa kaikki tärkeä olikin talon seinien ulkopuolella: Metsä, pellot, purot ja joki.

Se oli paikka, jossa pappa opetti tekemään pajupillin ja yhdessä käytiin joella katsomassa, oliko katiskaan tullut kalaa. Kalastettiin, seurattiin kuinka korkealla vesi oli ja miten luonto muuttui vuodenaikojen mukaan. Mummo opetti käyttämään poimuria ja näytti, miten kitketään rikkaruohoja. Siellä luonto oli osa tavallista arkea.

 

 

Näiden paikkojen lisäksi vietin aikaa paljon myös merellä. Joskus kävin myös ystäväni mukana heidän mökillään saaressa ja perheelläni oli tapana käydä joka kesä perhetuttumme mökillä, joka oli myös saaressa. Siellä minulla oli tapana hyppiä rantakivillä ja katsella horisontissa näkyvää majakkaa.

 

 

Kaikki tämä, takapihan metsä, mummola ja meri saivat kolauksen teini-iässä.

Matkustetaan hetkeksi menneisyyteen, noin 15 vuotta taaksepäin. Olemme perheemme kanssa joka syksyisellä lomareissullamme Kuusamossa. Teini-ikäinen minäni istuu kivellä ja katselee Kiutakönkään koskea, jonka kuohut lyövät kallion seinämään. Minulla on päälläni äitini vanha vihreä takki, joka on samaa sävyä kuin puut ympärillämme. Mustat pipon alta pilkistävät punaiset letit. Olin ihmeissäni luonnon mahtavuudesta ympärilläni, mutta samaan aikaa sisälläni kupli mustia ajatuksia siitä, että olin siellä. Tuntui, että halkeaisin kahtia, jossa toinen puolikkaani halusi jäädä siihen ja toinen palata takaisin kotiin.

Teinin elämä on hirvittävän julmaa. On ne omat kaveripiirit, joissa sattuu ja tapahtuu. Sitten on perhe, joka (ainakin minun tapauksessani) vetää nuorta aivan eri juttuihin. Nyt sosiaalisen media aikakaudella on puhuttu ilmiöstä nimeltään FOMO, joka koostuu sanoista fear of missing out. Vapaasti suomennettuna “paitsi jäämisen pelko” on sitä, kuinka sosiaalista mediaa selatessa ja muiden päivityksiä katsoessa kokee jäävänsä jonkin asian ulkopuolelle. Erityisesti ilmiö koskettaa teini-ikäisiä ja nuoria aikuisia.

Minun teini-ikäni oli ennen sosiaalisen median aikakautta ja onneksi niin, koska jo ilman somen tuomaan painostusta, FOMO oli läsnä. Ajatus siitä, että minä olen kaukana kaikesta, tuntuu teinin mielessä valtavalta. Tämä toi kuitenkin ristiriitaa ajatuksiini, sillä toisaalta kuitenkin nautin perheeni kanssa vietetystä ajasta ja luonnosta.

Nykyään olen kuitenkin kiitollinen siitä, että vanhempani eivät antaneet periksi. Vaikka teininä kauheinta, mitä saatoin kuvitella, oli joutua mummolaan moneksi päiväksi. Eihän siellä ollut edes telkkaria! Se kaikki oli varmasti tärkeää juuri silloin, kun irtaantuminen omista ympyröistä tuntui kaikista rankimmalta. Luonto pysyi lähellä vaikeista vuosista huolimatta.

Teini-ikäisenä ajattelin, että heti kun saan mahdollisuuden, muutan johonkin isompaan kaupunkiin. Kuvittelin aina olevani sellainen ihminen, joka rakastaa kaupungin vilinää ja hulinaa. Iän karttuessa ajatus ei kuitenkaan tuntunut enää houkuttelevalta. Oikeastaan pidin siitä, että ympärillä oli rauhallisempaa.

Ympyrä on sulkeutunut: Nyt istun oman taloni olohuoneessa ja ihailen takapihani metsämaisemaa. Se on kuin lapsuudenkodissani, turvallinen ja rauhoittava. Lapseni tykkäävät leikkiä siellä.

Lapset käyvät silloin tällöin vanhempieni kesämökillä. Se kesämökki on minun vanha mummolani siellä joen varrella. Meillä on myös tapana käydä ainakin kerran kesässä mökillä, joka on saaressa. Sen rannalle ei näy majakka, mutta meri tuoksuu yhä samalle.

Eikö olekin hassua, kuinka sama arvot ja mieltymykset kiertävät kehää jo uudella sukupolvella?

Muutaman viikon päästä lähdemme perhelomalle Kuusamoon.

 

Kategoria: Maailma Minä

Jätä kommentti:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *