Skip to content

Palasina maailmalla

Yleensä elämä on tasaista. Perusasiat pysyvät aloillaan, vaikka arki olisikin kiireistä ja toimintaa täynnä. Olen tottunut siihen, että ajan päivittäin 240 kilometriä opintojeni takia eikä se tunnu minusta enää oudolta. Koko perhe on tottunut siihen, että mies on enemmän vastuussa kodista.

Olen kuitenkin huomannut, että mitä tasaisempaa elämä on, sitä suuremmat muutokset odottavat yleensä nurkan takana. Muutoksilla ja muilla elämää mullistavilla asioilla on vieläpä tapana kasaantua siten, että kaikki ryöpsähtää kerralla niskan päälle.

Meillä muutoksen tuulet alkoivat puhaltaa jo syksyllä. Tiesin aloittavani vuodenvaihteen jälkeen pedagogiset opinnot, jotka kestäisivät kevät- ja syyslukukauden. Opintoihin sisältyisi myös opetusharjoittelua yliopiston harjoittelukoululla. Sekä opinnot että harjoittelujaksot vaativat paljon läsnäoloa, ja tämä tehtiin meille selväksi jo ennen opintojen alkua.

Koska välimatka yliopistolle on niin pitkä, piti asioita miettiä uudesta näkökulmasta. Tietyöt olivat hidastaneet matkantekoa jo syksyllä, jolloin ajoaika piteni puolella tunnilla. Se tuntui yllättävän paljolta! Vuorokauteen ei saa lisää tunteja, vaikka kuinka haluaisi. Oma jaksaminen epäilytti myös. Kun päivät venyvät pitkiksi ja käy kotona parhaimmillaan vain nukkumassa, ei sitä pitkään jaksa.

Pitkän pohdinnan jälkeen päätimme hankkia minulle toisen asunnon yliopiston vierestä. Päätös ei ollut helppo. Minun entistä suurempi poissaoloni kotoa lisäisi mieheni vastuuta kodista ja toisen asunnon maksaminen vaikuttaisi merkittävästi myös talouteen. Ikävästä puhumattakaan.

Ajatus asunnosta tuntui myös helpotukselta. Enää ei tarvitsisi pitkien päivien päätteeksi ajaa väsyneenä kotiin, vaan yöpaikka olisi aivan siinä vieressä. Energiaa säästyisi myös sillä, että aamuajelu jäisi myös välistä.

Mutta mitä todemmaksi asunto tuli, sitä suuremmaksi kasvoi ahdistus. Teoriassa asuin puolet viikosta yksin. Olen asunut yksin viimeksi 19-vuotiaana eli yli 10 vuotta sitten. En edes muista, milloin olisin joutunut olemaan täysin yksin yötä jossakin. Toki olen kotona ollut yksin lasten kanssa, mutta silloinkin minulla on ollut lapset seurana. Nyt olisin täysin yksin.

Kuten aiemmin sanoin, muutokset eivät yleensä tule yksin. Kun minä aloin suunnittelemaan uutta arkeani kahden kaupungin välillä, mieheni jäi sairaslomalle ja siinä samalla vaihtoi työpaikkaa. Elämä muuttui radikaalisti aivan hetkessä ja arki piti koota taas uudelleen kasaan.

Juuri kun uusi arki pääsi vauhtiin, sairastuin todella rajuun flunssaan. Tauti oli niin raju, etten voinut viikkoon tehdä muuta kuin maata sohvalla. En jaksanut katsoa edes televisiota! Ainoastaan käsitöiden tekeminen onnistui niinä hetkinä, kun oireet helpottivat hetkeksi.

Sairastuminen sekoitti kalenterin ja opinnot täysin. Kun olet viikon täysin ulkona kaikesta, odottaa sairasloma jälkeen tuplasti enemmän hommaa. Surkeinta tässä on se, että taudeilla ei ole tapana loppua hetkessä, vaan pahimman vaiheen jälkeen lievemmät oireet jatkuvat vielä pitkään, vaikka olisi jo palannut takaisin työn äärelle. Se tarkoittaa siis sitä, että hommia on kaksinkertaisesti, mutta energiaa tavallista vähemmän.

Kun miettii kaikkea tätä, mitä elämässäni on viime aikoina tapahtunut, ei liene ihme, että tämä kaikki on pistänyt myös mieltä matalaksi. Olen ollut todella väsynyt, ahdistunut ja masentunut. Päivät tuntuvat välillä olevan yhtä selviytymistä.

Näistä syistä blogikin on jäänyt todella vähäiselle huomiolle. Tiedän, että kirjoitustahti ei tästä parane, koska opinnot vievät kaiken huomioni. Yritän kuitenkin toivoa, että nämä suuremmat muutokset ja mullistukset olisivat nyt tässä, ja pystyisin keskittymään nyt toipumaan tästä kaikesta. Tänään kotimatka oli aurinkoinen ja linnunlaulua täynnä.

Kategoria: Minä Perhe

Jätä kommentti:

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *