Skip to content

Back to basics

Joskus arki on todella puuduttavaa ja kuluttavaa. Tiedättekö sen fiiliksen kun tuijottaa likapyykkikoria ja tuntuu, ettei pyykkien määrä koskaan vähene? Tai kun tekee jauhelihakastiketta, vaikkei sitä oikeastaan tee edes mieli, mutta kun on pakko tehdä jotain helppoa ruokaa mikä kelpaisi 3-vuotiaalle nirsoilijallekin? Entäs ne aamut kun vauva päättää herätä jo ennen kuutta ja raahaudut olohuoneen matolle vauva sylissä kilkuttamaan helistimiä ja puhumaan vauvakieliä? Kun lähdet ostamaan kaupasta maitoa ja palatessasi…

Lue lisää >>Back to basics

Kesäyön mietteitä

Kesä on tullut. Varmin merkki siitä on se, että valvon. Tiedän, että se kostautuu aina seuraavana päivänä, mutta en silti voi sille mitään. Rakastan hiljaista taloa, ulkona leijuvaa kesäyön sumua ja sitä, että voin olla hetken aivan rauhassa itsekseni. Tämä on myös aikaa kun luovuuteni kukkii parhaimmillaan. Jokin taika näissä öissä on. Onko se sitten niin, että luovuus vaatii uhrauksia ja minulla se uhraus on yöunet? Olen kirjoittanut liian vähän…

Lue lisää >>Kesäyön mietteitä

Minä, äiti

Siitä on lähes kolme vuotta, kun minusta tuli äiti. Ainakin jos puhutaan fyysisestä äidiksi tulemisesta. Toukokuisena aamuyönä nostin syliini pienen vauvan, joka katseli minua suurilla silmillään. Siinä hän oli, minun tyttäreni. Hetkessä hartioilleni painui valtava vastuu tuon pienen ihmisenalun elämästä. Mitä äitiys on minulle? Äitiys on itsekkyydestä luopumista, oman elämänsä jakamista. Kun ennen ajattelit vain omaa itseäsi ja omia tarpeitasi, nyt ajatuksissa on kahden tai useamman ihmiset tarpeet. Näin kahden…

Lue lisää >>Minä, äiti

Onnellinen ikävästä

Kysyin Facebook-sivullani, josko jollakulla lukijoista olisi ehdotuksia mistä voisin kirjoittaa. Sain yhden ehdotuksen, jossa ehdotettiin kirjoittamaan otsikolla ”Onnellinen ikävästä”. Tässäpä tulee! Miehelläni on ollut muutamia työreissuja viimeisen kuukauden aikana. Ensimmäinen reissu, joka vei miehen pois pariksi päiväksi, jännitti valtavasti. Jäin ensimmäistä kertaa yksin lasten kanssa kotiin useammaksi päiväksi. Päivän rutiinit olivat jo selkeät, mutta miten illat sujuisivat yksikseen? Entä jos vauva valvottaisi yöt? Miten jaksaisin? Ensimmäinen reissu meni kuin itsestään.…

Lue lisää >>Onnellinen ikävästä

Kun äiti pelaa

Tähän alkuun on mainittava, että pahoittelen jos tekstini on sekavaa tai vilisee kirjoitusvirheitä. Univelkaa on kertynyt, mutta en silti pysty pitämään itseäni poissa kirjoittamasta. Joten tässä tulee taas juttua, unisella twistillä höystettynä. Olen vihdoin kyennyt ottamaan yhden harrastukseni takaisin päiväjärjestykseen. Nimittäin pelaamisen. Olemme saaneet monesti kummeksuvia katseita kun puhutaan pelaamisesta. Mieheni ei nimittäin ole lainkaan peli-ihmisiä, vaikka pelaaminen usein mielletään juuri miesten harrastukseksi. Sen sijaan perheemme pelihullu olen minä. Tästä…

Lue lisää >>Kun äiti pelaa

Kun vauvakupla puhkeaa

Aika on mennyt todella nopeasti. Poikamme on jo kahden kuukauden ikäinen, vaikka aivan vasta löhösin sohvalla ja kirosin isoa vatsaani. Synnytys on enää muisto vain ja kroppa on palautunut hienosti raskaasta työstänsä. Kun hiljalleen on havahtunut siihen, ettei ole enää raskaana, ymmärtää saaneensa kehonsa takaisin. Pääsiäislomalla olin juuri tästä faktasta erittäin onnellinen, sillä minuun iski kaamea vatsatauti ja sain helpottaa oloani koko lääkekaapin antimilla. Kahden lapsen kanssa oleminen tuntui aluksi…

Lue lisää >>Kun vauvakupla puhkeaa

Unelma ikkunan takana

Kun olin 18-vuotias, elämä oli aika yksinkertaista: Asuin 33-neliöisessä yksiössä kissani kanssa. Arkipäivät kuluivat koulussa, laiskasti opiskellen. Rehellisesti sanoen taisin enemmän viettää aikaa ruokasalissa teetä ryystäen kun oppitunnilla hikoillen. Viikonloppuisin joko juhlittiin tai sitten otettiin rauhallisemmin vanhempien luona löhöten. Ystäväpiiri koostui vanhojen ystävien ja uusien opiskelukavereiden sekavasta sopasta. Kun yksiö alkoi ahdistaa, löysin itseni kävelemästä ympäri asuinaluetta. Koska asuinalue on eräänlainen harju, saatoin usein kivuta korkeammalle harjua ja katsella kauniina…

Lue lisää >>Unelma ikkunan takana

Raskaus jättää jälkensä

Raskaudessa keho on se, mikä kiinnittää eniten ulkopuolisten huomion. Julkisilla paikoilla pyöreä vatsa on melkoinen katseennaulitsija ja joskus ihmiset tulevat häikäilemättömästi koskettelemaan vatsaa. Oli kyseessä sitten tuttu tai tuntematon ihminen. Joillekin tämä voi olla ihan okei, mutta jos nainen on epävarma itsestään, ei koskettelu tunnu välttämättä mukavalta. Kulttuurissamme on muutenkin tapana pitää fyysistä etäisyyttä ja yhtäkkiä nämä raja-aidat kaatuvat kun kohdataan raskaana oleva nainen. Ulkonäkökeskeinen maailmankuva ei anna anteeksi edes raskautta.…

Lue lisää >>Raskaus jättää jälkensä

Sofi Oksanen, Norma

Olin lukiossa, kun törmäsin ensimmäistä kertaa Sofi Oksasen kirjoihin. Vietin silloin paljon aikaa kirjastossa ja huomioni kiinnittyi hyllyllä esillä olevaan kirjaan. Kirjan kansi oli pirteä vaaleanpunainen ja siinä oli kaksi kättä, jotka oli sidottu yhteen langalla. Kirja oli Baby Jane, Sofi Oksasen toinen romaani. Kirja ei kuitenkaan tarttunut mukaani, sillä olin etsimässä sillä hetkellä jotain muuta luettavaa. Kannen kuva jäi kuitenkin kummittelemaan mieleeni. Pian huomasin, että kyseiseltä kirjailijalta oli toinenkin…

Lue lisää >>Sofi Oksanen, Norma

Kaksi synnytystä, kaksi kokemusta

Perheessämme on alkanut uusi aikakausi, sillä torstaina 4.2. meille syntyi pienisuuri poika. Vauvantuoksu on valloittanut kotimme ja rätit ovat löytäneet paikkansa sohvien käsinojilta. Silmäpussit kasvavat ja univelkaa kerääntyy, jokaisen perheenjäsenen etsiessä osaansa tässä uudessa elämäntilanteessa. Minulla on takanani nyt kaksi synnytystä, joista kumpikin on ollut aivan erilainen. Nyt ymmärrän, mitä synnytys parhaimmillaan voi olla. Ensimmäinen synnytykseni käynnistettiin jo raskausviikolla 38+0, mutta se ei käynnistynytkään yrityksistä huolimatta. Kolme viikkoa makasin välillä…

Lue lisää >>Kaksi synnytystä, kaksi kokemusta